Urheilijoiden tukeminen

Porin Yleisurheilu tukee monella tapaa seuran urheilijoita. Monena vuonna on tuettu nuoria aluelliseen maajoukkueleiritykseen päässeitä urheilijoita korvaamalla urheilijan leirimaksut. Johtokunta tekee päätöksen korvaamisesta vuosittain, aina talousarvion yhteydessä. Samoin päätetään mahdollisesta startti- ja piirileirityksen osittaisesta tukemisesta.

Seura korvaa korvaamissääntöjen mukaisesti SM-kisamatkojen kuluja. Lisäksi seuralla on käytössä stipendijärjestelmä josta on oma osionsa.

Urheilija, joka täyttää vähintään 16-vuotta kuluvana vuonna, on oikeuttu hakemaan rahallista harjoitustukea seuraaavalle kaudelle tietyin kriteerein. Tuki pitää hakea kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä, ja johtokunta käsittelee hakemukset marraskuun kokouksessa.

Tuki on käytettävissä seuraavana vuonna (1.1.-31.12.)  kun urheilija edelleen edustaa seuraa. Jos urhelija vaihtaa seuraa tai lopettaa urheilun hänellä ei ole oikeutta tukeen.

Tuki perustuu urheilijan saavuttamaan luokkatuloksen pistemäärään (30.9. mennessä).
 
Luokkatulos katsotaan M/N sarjan henkilökohtaisten lajien perusteella.
 
Toistaiseksi tuki on määritelty seuraavasti:
 
5 "pisteen" urheilija - seura tukee urheilijaa poistamalla SM-kisamaksun, maksuksi jää seuran  jäsenmaksu 20 e. Tätä ei tarvitse erikseen hakea.
 
7 pisteen urheilija - seuran tuki 1000 e
9 pisteen urheilija - seuran tuki 1500 e
12 pisteen urheilija - seuran tuki 2000 e
16 pisten urheilja - seuran tuki 3000 e
20 pisteen urheilja - seura tuki 4000 e
25 pisteen urheilija (tehdään oma sopimus)
 
Urheilijan tuesta 15 % osoitetaan henkilökohtaiselle valmentajalle.
 
Tuki tulee käyttää myöntämistä seuraavana vuonna kilpailu- ja harjoittelukulujen korvauksiin. Korvaukset haetaan alkuperäisiä kuitteja vastaan seuran kulukorvauslomakkeella. Käyttämättä jäänyt tuki palautuu 31.12. takaisin seuralle.